sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Äkkiä silmät kiinni!

Meillä on ystävieni kanssa usein syvällisiä ja osittain hyvin tieteellisiäkin keskusteluja. Viimeisin melko ajatuksia herättävä pohdinta käytiin jouluaamuna kahvikupillisen ja parin kinkkuvoileivän äärellä, vaikka juuri edellisenä iltana olimme vannoneet, ettei sen ruokailun jälkeen ole enää ikinä nälkä, sillä ei vain voisi olla. Kumoutuipa jälleen sekin olettamus, joskaan kerta ei ollut ensimmäinen.

Sisareni alkoi miettiä, miten hölmö onkaan ihmisen näköaisti ja koko näkeminen ylipäätään: kun katsomme jotain esinettä, tai mitä nyt ikinä katselemmekaan, vaikkapa uutislähetystä televisiosta tai aikakauslehteä parturintuolissa, kuva piirtyy silmämme verkkokalvoille. Kyllä. Varma tieto, näin olen minäkin biologian tunnilla jo ajat sitten oppinut, ja opettajani oli viisas mies. Tästä pääsimme kuitenkin nopeasti hirvittävään ongelmaan: miksi ihmeessä kuva piirtyy verkkokalvolle väärinpäin, ja aivot sitten, tittidii ja tuosta noin vaan huvikseen, kääntävät kuvan meille oikeinpäin? Mitä ihmettä?

Miten voi olla, ettei evoluutio ole aikojen saatossa pystynyt karsimaan moista täysin turhaa välioperaatiota pois? Ehdottomasti tärkeämpi hoidettava asia tämä nyt on kuin vaikkapa jokin umpisuoli tai häntäluu, sillä ajatelkaa nyt aivoparkoja, kun luette tätäkin tekstiä itse asiassa periaatteessa alunperin ylösalaisin. Tai minua, joka siis oikeastaan kirjoittaa muka oikeinpäin olevia kirjaimia, mutta jotka ovat siinä välissä käyneet kääntymässä silmissä väärinpäin, ennen kuin ovat ilmestyneet oikeinpäin ruudulle. Tällä hetkellä te siis luette tätä tekstiä oikeinpäin, mutta kuulkaa:  pikemminkin asia on niin, että sen kummempia ajattelematta luulette lukevanne minun oikeinpäin kirjoittamiani sanoja oikeinpäin, vaikka tämän kaiken välissä aivonne ovat tehneet mielettömästi täysin hullua ja turhaa työtä siinä, että ne ovat kääntäneet joka kirjaimen, tavun ja sanan toisinpäin. Alkaako kuulostaa siltä, että sekoaahan tässä nyt ja tipahtaa kärryiltä ja että äkkiä katse jonnekin muualle, vaikka taululla olevan seinään tai työhuoneen ikkunasta avautuvaan maisemaan, jossa lumihiutaleet tipahtelevat taivaalta ja puun oksat heiluvat tuulessa?

Niinpä. Montako miljoonaa kertaa ne pikku reseptorit ja sauvasolut ja mitä kaikkia tärkeitä kalvoja siellä silmässä nyt onkaan välittävät aivoille ihan vain piruuttaan kaiken väärinpäin? Voi olla varma, että aivoja ottaa päähän: kyllä on ympäriinsä leijuvan räntäsateen oikeinpäin hoitamisessa ihan pirusti hommaa. Kääntäkää jo äkkiä katse pois sieltä takapihaltanne, katselkaa vaikkapa valkoista seinää välillä ja mieluusti koko loppuilta.

Ainahan voi toki laittaa myös silmät kiinni, mutta kas, sitten aletaan kääntää mieli- ja unikuvia. Ei ole ihme, että ihmiset väsyvät ja masentuvat, jos pelkässä silmien lepuuttamisessa tai muka rentouttavassa television katselemisessa on niin hirveästi hommaa. Sitä ei edes kannata alkaa miettiä, miten kuvan käy, kun seisoo käsillään tai roikkuu rekkitangolla. Hulluksi tulee helpommallakin.




keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Koulujoulukalenterin luukut 22 - 24

22.12.2014

Olin opettanut oppilaille verbejä ja yrittänyt saada kaaliin myös sen, mikä on verbin 1. infinitiivi eli perusmuoto. Olin antanut paljon esimerkkejä (istua, kirjoittaa, maistua), sillä muutama väitti jatkuvasti, että ne menisivät yksikön 3. persoonassa (istuu, kirjoittaa, maistuu). Erääseen kysymykseen vastauksena oli kuitenkin substantiivi "takuu". 
- Hyvä, oikein! kehuin, mutta siitäkös toinen oppilas hermostui. 
- Juurihan sä sanoit, että se ei ole mikään "takuu". Sen pitäisi olla "takua"! korjasi hän kovaan ääneen.

Niin. No.


23.12.2014

Kuulin sivusta, kun kaksi tyttö- ja poikaoppilastani kinastelivat yhteistä askarteluaan tehdessään jostain, eikä ratkaisua ilmeisesti meinannut syntyä.
- Kyllä nyt on niiiiin menkkaa, totesi poika tytölle.


24.12.2014

Sokerina pohjalla ja pisteenä i:n päällä: aina se, joka laukaisee tahattoman vitsin, ei ole oppilas. Näin kävi tässä joulukuussa kollegalleni, joka on, niin kuin opettajat keskimäärin ovat, hyvätapainen ja herttainen.

Luokka oli levoton, ja yleensä uhkailu, lahjonta tai kiristäminen toimivat. Elleivät yksin, niin yhdistelmänä. Katseltuaan touhua jonkin aikaa opettaja ajatteli sanovansa oppilaille, että lähtee ihan pian muokkaamaan joulutodistuksen käytösnumeroita. Kun hän ei kuitenkaan väsyneenä osannut nopeasti päättää, miten asian sanoisi, tuli numeroiden uudelleen rustaamisen tai rukkaamisen, muuttamisen ja muuntamisen nopeasta kombinaatiosta ehkä hieman harhaanjohtava:

- Pian minä kyllä lähden runkkaamaan käytösnumeroitanne! uhkasi opettaja oppilaiden hämmästykseksi.

Että runkuti, runkuti vaan. Näihin kauniisiin ja idyllisiin ajatuksiin loppuu Ässän koulujoulukalenteri 2014. Voikaa hyvin ja tulkaa paksuiksi!




sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Koulujoulukalenterin luukut 15 - 21

15.15.2014

Oppilas tuli luokkaan, eikä päivä ollut ollut siihen asti mieluinen: koulu oli paskaa, ja opettajatkin olivat (melkein kaikki) paskoja. Luokkakaveri kommentoi kyllästyneenä:
- Älä nyt aina jaksa valittaa. Käy vaikka paskalla, se helpottaa.
- No ei kuule paskata, vastasi elämän murjoma siihen ja istui paikalleen.
- Tästä ei siis tule lasta eikä paskaa, totesi kolmas oppilas kaivaessaan kirjoja repustaan.


16.12.2014

Voisivathan laulut mennä oikeastaan näinkin, tuumivat muutaman vuoden takaiset seitsemäsluokkalaiset annettuani heille valtaa muuttaa tuttuja säkeitä:

- Koulu on taas, koulu on taas, kattilat täynnä puuroo. (Lauletaan useammin kuin kerran vuodessa.)
- Ei itkeä saa, ei meluta saa, reksi voi tulla ikkunan taa. (Kerran ikkunan takana kopistettiin, mutta se ei ollut reksi. Se oli välitunnin aikana eksynyt oppilas, sillä välillä koulunmäellä on hyvin sumuista.)
- Oppilas kouluaamuna: Koulu on, loputon oppilaani sinä, onneton. (Totta! Aamuja! Hajotkaa!)
- Hiljaa, hiljaa, koulun kellot kajahtaa./Kautta avaruuksien, kuuluu kaiku riemuinen. (Ilmeisesti seuraavalla tunnilla olisi äidinkieltä.)
- Koska meillä on koulu, kouluarki lapsien, kyllä rasittaa joulu, aika pyhäpäivien. (Tälle oppilaalle kymppi. Koulunkäynti on ihanaa, eikä sitä pidä lomilla katkaiseman.)



17.12.2014

Oppilailla oli ollut maantiedon koe, ja he saapuivat kinkkisen koitoksen jälkeen kaikkensa antaneina yksitellen viimeiselle tunnille. Koekysymykset puhuttivat kovasti, emmekä aloittaneet tuntia kunnolla, ennen kuin viimeinenkin kokeentekijä saapui käytävän toiselta puolelta.

Tällä oppilaalla otti erityisen koville. Hän heitti reppunsa vihaisena pulpettiaan kohti ja huusi ärsyyntyneenä:
- Joo, ei yhtään vaikeampaa karttatehtävää voinut tehdä! Mistä v*****a mä olisin voinut tietää, missä on Ahvenanmaa! 

Jäimme hiljaisiksi.



18.12.2014

Tämä on vanha juttu, jonka kollegani kertoi ja joka jaksaa naurattaa minua ilmeisesti hamaan loppuun saakka. Kaikkihan muistavat, että kokeessa kirjoitetaan ensimmäiselle viivalle yläreunaan 
Nimi ja luokka: _____________________.
Sen jälkeen kokeessa on usein kohta
Nähnyt:_____________________, johon toivotaan kotiväen allekirjoitusta. 

Erään kerran oppilas oli biologian kokeessa panostanut aivan erityisesti ja täydentänyt jälkimmäisenkin viivan jo valmiiksi.

Nähnyt: kettuja, jäniksiä ja pöllöjä. 

Kyllä oli niin hyvä vastaus, että minä olisin antanut ehdottomasti lisäpisteitä.



19.12.2014

Kansanperinteitä käsitellessämme yhdeksäsluokkalaiset kisailivat arvoituksissa, sananlaskuissa ja muissa visaisissa tehtävissä tytöt vs. pojat -joukkueissa. Eräänä vuonna ensimmäisenä tehtävänä oli keksiä itse jokin arvoitus, ja sellainenhan tuli suoraan ympäröivästä koulumaailmastamme:
- Mikä on sininen puussa?
- Rehtori talvella ilman pipoa.
Toruin oppilaita hieman epäsopivasta vitsailusta, vaikka hoksaavaisiahan he olivat olleet. Rehtorimme on kalju.



20.12.2014

Oppilailta pääsee aina joskus harvoin oppitunnilla pieru. Kerran näin sattui koetilanteessa, mikä on luonnollisesti pierutilanteista noloin, sillä tunnelma on keskittynyt ja hiljainen. Yllättävää kyllä, juuri kukaan ei edes kulmakarvaansa nostanut, vaan kynät jatkoivat sauhuamista. Viimeistä koetehtävää tarkistaessani kuitenkin huomasin, että täysin noteeraamatta asia ei ollut jäänyt. 

Tehtävässä piti muodostaa erilaisia virkkeitä, ja pieraisijan edessä istuva oppilas oli ottanut inspiraationsa lähteeksi yllättävän tapahtuman. (Esimerkeissä oppilaan nimi muutettu):

1. PL
Laurilta pääsi paukku.
2. KL + PL
Koska Lauri pieraisi, opettaja kummastui.
3. PL + KSL
En tiedä, mitä muut ajattelivat.
4. PL + RL
Prinsessat eivät koskaan piereskele, mikä on vähän kummallista.

Olen samaa mieltä. Prinsessat ja hienot naiset eivät piereskele. Ainakaan kovin paljon.



21.12.2014

Sanalistauspelin tuoksinnassa mietitytti jälleen. Aiheena oli ollut listata sarvipäisiä eläimiä, ja pisteitä sai aina niistä vastauksista, jotka olivat oikein ja joita muut eivät olleet keksineet omaan paperiinsa. Sarvipäistä oli saatu kasaan jo kaikki tavallisimmat, mutta vielä oli eräässä jäljellä oinas. Monen suusta kuului pettynyt huokaus, sillä pelissä edelliselläkin kerralla menestynyt oppilas oli jälleen saamassa pisteen. Yksi oppilas kuitenkin tuhahti, pyöritteli silmiään ja kyseenalaisti vastauksen kovaan ääneen:
- Tyhymä! Ei oinas oo mikään eläin, se on se horoskooppimerkki!








maanantai 15. joulukuuta 2014

Koulujoulukalenterin luukut 8 - 14

8.12.2014

- Se on nyt, opettaja, sillä tavalla, että tällä tunnilla ei tehdä mitään. Näin ollaan tässä porukalla ajateltu, koska äsken oli niin rankka koetunti, että me kyllä jakseta enää mitään kouluhommia.
- Vai sillä tavalla olette ajatelleet. No sittenhän me ei tehdä mitään, sillä saan minä palkkaa siitäkin, että vain istun tässä tunnin paikoillani ja selailen vaikka nettiä. 
- Ai, mitä? heräsi luokka. - Saat rahaa siitä, ettet tee mitään? Ei se nyt kyllä käy päinsä. Alapa äkkiä opettaa jotakin tärkeää!


9.12.2014

Kirjoitimme vuosia sitten kirjeitä, aihetta en enää muista. Päädyimme keskustelemaan siitä, mitä kirjeen perään laitettava P.S. oikein tarkoittaa. Latinasta kukaan ei ollut luonnollisesti koskaan kuullutkaan, mutta eipä sitä sitten enää tarvittukaan, kun erään pään päällä syttyi lamppu: 
- Nyt minä tiedän! Se tulee sanasta PERÄSANAT. 

Niinpä. Perässä olevat sanat, todellakin! Taas lupasin kympin äidinkielestä.


10.12.2014

Oppilaita ne ovat pienet partiolaisetkin. Istuimme iltanuotiolla, ja sudenpennut kyselivät innoissaan meiltä vetäjiltä vitsiarvoituksia. Menimme läpi niin vanhat kunnon Pikku-Kallet kuin hyvin kinkkisetkin arvoitukset, joihin kaikkiin ei enää aikuisen logiikka edes riittänyt. Yhteen kuitenkin toinen meistä vetäjistä keksi vastauksen välittömästi:
- Miksikä kutsutaan keijukaista, joka ei ole koskaan peseytynyt?
- Paskakärpäseksi! kuului huuto kuin tykin suusta. 

Vastaus oli väärä, vaikka meidän mielestämme tuhannen kertaa parempi kuin lasten tarjoama oikea vastaus. En edes enää muista, mikä se oli. Ei ainakaan Hieskeiju, jota minä ajattelin.


11.12.2014

- Ollaanko me, ope, sun mielestä oltu nyt paremmin kuin seiskaluokalla? kuuluu kehuja kaipaavan ääni takapulpetista.
- Joo-o, kyllähän teistä itse asiassa kehitys suorastaan huokuu tänne asti, vastaan pilke silmäkulmassa, sillä kysyjä oli muutama minuutti sitten irrottanut ikkunaverhoista alakäänteen painon ja piilottanut edessä istuvan pyyhekumin kirjahyllyyn. 
- Ei kun ihan oikeasti! Sano nyt, ollaanko me fiksumpia?
- No tuota noin. Hmm. Ette.

Koulumaailma on karu ja aiheuttaa traumoja.


12.12.2014 PUOLIVÄLIN KUNNIAKSI TUPLALUUKKU

Seitsemäsluokkalaisten äidinkielen kokeessa kysyttiin lämmittelyksi verbin aikamuotoja. Kaikki eivät niitä juuri sillä hetkellä muistaneet, sillä eihän sitä nyt aina voi onnistua. Olen kuitenkin opastanut, että on parempi yrittää jotain, kuin jättää vastaamatta. Yritystä olikin:
- Verbin aikamuodot ovat aamu, päivä, iltapäivä ja ilta.


12.12.2014

- Mitä järkeä tässä on? kysyi oppilas, joka kyseenalaisti koko äidinkielen opetussisällön. – Olisi paljon järkevämpää, että olisi vaikka englantia.
- No sitä sä nyt et ainakaan osaa, lohkaisi joku saman tien.


13.13.2014 TUPLALUUKKU MUUTEN VAAN

Harjoittelimme verbin potentiaalimuotoa, joka on oppilaille aina ensin pienoinen järkytys, sillä mitään niin hullua he eivät ikinä ole kuulleet. Yritin havainnollistaa vaikeaa asiaa esimerkillä:
- Ajatelkaa, että Paavo on ollut hammaslääkärissä ja kolkuttelee nyt tuolla oven takana. (Oikean tunnelman löytämiseksi naputtelin samalla pöydänkanteen.) - Mikä on se sana, jota voisitte käyttää, kun mietitte, että ovella todennäköisesti on Paavo, mutta ihan varmoja siitä ei voida olla?
Luokan valtasi syvä hiljaisuus. Kenelläkään ei ollut mitään hajua siitä, mitä yritin selittää. Yritin uudelleen:
- Miettikäähän nyt. Paavo on ehkä tuolla. Miten sen voisi sanoa toisella tavalla? Siellä *piip* Paavo.
Käsi nousee.
- Suattaapi olla.



13.12.2014

Oppilaita vaivasi suuresti seuraavalla tunnilla oleva ruotsin sanakoe, ja annoin lopputunnista viisi minuuttia aikaa kerrata taivutuksia. Seuraavana päivänä ruotsinopettaja lähestyi minua paperipinon kanssa naurua pidätellen ja esitteli en-sukuisen serkku-sanan uskomattomia taivutuksia:
kusin, kusit, kusi, kussut
kusin, kusinen, kusinet, kusinette

Meneehän noissa nyt sekaisin, härregud.



14.12.2014

- Ope, ettekö olekin täällä vain rahan takia? kysyi oppilas minulta kerran.
- Kyllä, ilman muuta.
- Paljonko te oikein tienaatte? jatkoi oppilas utelua, ja koska kaikki muutkin näyttivät janoavan tietoa, aloin selittää oppilaille opettajien palkanmaksun ja taulukkopalkan perusteita.

Selityksen päätteeksi pyysin oppilaita arvaamaan, paljonko opettajan palkka noin suurin piirtein mahtaa olla. Arviot vaihtelivat tonnista viiteen tonniin. Noin parin tonnin arvio sai eniten kannatusta, mutta se ei kaikkia miellyttänyt:
- Ei varmana ole vain kahta tonnia. Kukaan ei olisi meidän kanssa joka päivä niin halvalla!




sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Koulujoulukalenterin luukut 1 - 7

Ässän käkenä -joulukalenteri tosielämän koululaissutkauksineen avautuu Facebook-sivuillani joka päivä aamuseitsemältä. Tässä ensimmäisen viikon anti.

1.12.2014

Vein kerran joulukuussa omalle luokalleni elokuvatuntia varten yllätykseksi eväitä. Tarjolla oli sipsiä, dippikastiketta, karkkeja ja mehua. Lorottelin tiivisteeseen summanmutikassa vettä, ja hieman laimeaahan siitä sitten tuli.
- Kyllä tämä varmasti köyhälle maistuisi, lohkaisi joku, arvatenkin takarivistä.

2.12.2014

Luokkani ikkunassa ei ole joulukynttelikköä, sillä minulla ei ole ikkunalautaa, lähimaillakaan ei ole pistorasiaa, eikä lasiin teipattu punajalkainen valosarjakaan näyttäisi jatkoroikkineen mitenkään erityisen aistikkaalta. Voivottelin asiaa luokassa. 
- Kyntteliköilläkö ne yrittävät tämän tunnelman pelastaa? kuului oppilas tiedustelevan vieruskaveriltaan.

3.12.2014

Ainekirjoitustunnilla joitakin askarruttavat asiat enemmän kuin toisia ja osa kaipaakin jatkuvasti vahvistusta sananvalinnoilleen. Eräs oppilas oli viitannut tunnilla jo useamman kerran, mutta taas kaivattiin apua:
- Ope, miten kirjoitetaan ”poskiontelo”?
Katsoin kummastuneena oppilaaseen, minua ja muitakin hymyilytti vähän.
- No, olisiko vaikka että ”poskiontelo”?
- En minä nyt sitä tarkoita, huoahti oppilas. - Kirjoitetaanko poskiontelo isolla vai pienellä?
- Pienellä.
- Ja yhteen vai erikseen?
Tuskastunut luokkakaveri vieressä kääntyi opastamaan vastausta etsivää:
- Kuule kirjoita nyt siihen äkkiä, että olit kipeä. K-i-p-e-ä. Yhteen!

4.12.2014

Pelasimme tunnilla sanalistauspeliä, jossa nopeus ja mielikuvitus ovat valttia. Aiheena oli keksiä sanoja, jotka loppuvat tavuun -tus. Sen mikä, ensimmäisenä tulee mieleen, kielsin. Seuraavaksi erään oppilaan mieleen tulikin sitten, Etelä-Pohjanmaalla kun ollaan, jotain samansuuntaista.
- Ristus! huusi innokas pelaaja takapulpetista. 
Voihan toki olla, että lähestymistapa näin joulun alla oli uskonnollinen.

5.12.2014

Tänään tervehdin teitä kuvalla, jonka olen ottanut välituntivalvonnassani. Niin kuin näkyy, koulumme on mukana Liikkuva koulu -hankkeessa. (Kuvan julkaisemiseen on näiden päättömien oppilaiden lupa.)





6.12.2014

Koulumme pihamaalta on lähdetty sotimaan, ja alueelle onkin pystytetty siitä kertova iso muistomerkkikivi. Kerran muistomerkkiä nojaamaan oli asetettu mopedi, jonka omistaja haettiin siirtämään menopelinsä välittömästi sille osoitetulle paikalle.
- Ajattelin vain, että jos lähtö taas tulee, pääsee nopeammin liikkeelle, perusteli isänmaallinen oppilas moponsa sijoittamista.

7.12.2014

Kun joskus kyselin, olivatko oppilaat seuranneet televisiosta itsenäisyyspäivän juhlavastaanottoa, eräs poika kiteytti perheensä Linnan juhla -tradition tyhjentävästi:  
- Kyllä se on niin, että äiti saa siinä vain yhden syyn lisää ostaa juustoja punaviinin kanssa.



tiistai 2. joulukuuta 2014

Sama juttu joka joulu

Näin ne joulunalusaika ja -pyhät oikeasti menevät kerta toisensa jälkeen:

- Pakastimessa on valmista piparkakkutaikinaa, josta osa ei koskaan päädy pipariksi asti.
- Jouluvaloista on aina monta lamppua rikki, eikä millään jaksaisi eikä ehtisi lähteä kauppaan etsimään uusia, samankokoisia ja -kantaisia ja -värisävyisiä, sillä vääriä ne ovat kuitenkin ja loppuneet hyllystä ja pianhan se joulu on jo ohi ja näillä mennään nyt vielä tämä kerta.
- Airamin paperivalotähteä eivät osaa kasata kuin hullut tai insinöörit, tai sitten koko vehje vain on susi.
- Joku sanoo, että paperitähtiä on näppärä tehdä itsekin. Aivan varmasti on. Yhtä näppärä kuin himmeleitä.
- Ei pitänyt syödä niin paljon juustoja, mutta minkäs teet, kun oli pakko.
- Ei pitänyt juoda juustojen kanssa niin paljon punaviiniä ja glögiä, mutta joulu on kerran vuodessa vaan.
- Pyhä päätös siitä, että tänä jouluna kokeillaan tehdä kaikki laatikot itse, siirtyy ensi vuodelle.
- Laatikoita on aina liikaa. Kaupasta ostettujakin.
- Rosollia, italiansalaattia ja sillejä on niitäkin liikaa.
- Myös pyhä päätös siitä, että "tänä jouluna syödään kyllä vähän kevyemmin", ei toteudu minään vuonna. Miksi siis yrittää?
- Jouluksi on turha tehdä mitään jälkiruokaa, sillä siinä vaiheessa, kun jälkiruoka olisi ajankohtainen, käydään sohvalle makaamaan ja sulattelemaan neljää lautasellista alku- ja pääruokaa.
- Joulun lahjapaketit on piilotettu niin hyviin piiloihin, että niitä löytyy aina jostain kaapista myös joulunpyhien jälkeen.
- "En minä mitään tarvitse" tarkoittaa, että vaikken tarvitsekaan, ilahdun silti lahjasta, ja ostakaa nyt edes joku minulle jotakin.
- Jos aikuisten sukulaisten kanssa on sovittu, ettei lahjoja hankita, joku hankkii niitä joka tapauksessa. Sitten siinä tuntee heikompi itsensä tyhmäksi, kun ei antanut mitään, jouluja vain toivotti.
- Joulupukin vieraillessa tunnelma on aina vaivaantunut.
- Vaikka kaiken on valmistellut etukäteen, joka jouluaatto on kiire. Siitä huolimatta joulupukkia pitää aina odottaa.
- Sama joululevy alkaa kyllästyttää.
- Valokuvien mukaan on itse aina tosi harvoin jouluna kotona. Miksei kukaan muu koskaan ota valokuvia?
- Suurin stressi ja sovitteleminen on joka joulu siinä, kuka näkee ketäkin ja minä päivänä. Mahdollisuus henkisiin loukkaantumisiin on jouluna suurin.
- Joulu on liian nopeasti ohi. Noin vain se tuli ja meni kaiken valmistelun ja odottamisen jälkeen.



maanantai 1. joulukuuta 2014

Joulukalenteri Facebook-sivuilla

Kaikki, jotka halajavat etsiä ja löytää, päätynevät omin avuin Ässän käkenä -Facebook-sivuille, joilla kerron päivittäin jonkin oppilaiden menneinä vuosina esittämän sutkautuksen. Välillä ne ovat olleet suorastaan nerokkaita, sillä nuorissa on tulevaisuus. (Koska en itse ole enää nuori, olen onnellinen siitä, että olen hoksannut kirjoittaa hauskimmat jutut aina muistiin kalenterin tyhjään sivupalkkiin.)

Kun koulu tältä lukukaudelta loppuu, laitan tänne kaikki avatut luukut kerralla, ja se on joulu sitten ja Nisse-polkan aika!