Koulu on yhteiskunta pienoiskoossa

Muistan, kun pyrin vuonna 1999 opettajan pedagogisiin opintoihin ja vuorossa oli soveltuvuutta mittaava haastattelu. Kysymykset olivat osin sellaisia, joita haastattelutilanteessa osaa odottaa, mutta yritettiinpä siellä myös lyödä ihan kunnolla luu kurkkuun.

"Millaisena näet koulun ja yhteiskunnan suhteen?" kysyä pamautettiin yhtäkkiä kesken vahvuuksien ja heikkouksien.

Samalla, kun aloin reippaasti selventää asiaa, josta minulla ei juuri sillä hetkellä ollut aavistustakaan, ehdin sadasosasekunnin verran levitoida, katsella itseäni kattokruunusta ja miettiä, miten ihmeessä pääsen rakentamaan vastaukseni järkevästi loppuun.

Jostain laskeutui henki päälleni.

"Opettajat kasvattavat luokassa tulevia linja-autonkuljettajia, sairaanhoitajia, ehkä isejä ja äitejä, kansanedustajia, tietämättään ehkä tulevan presidentinkin. He kasvattavat samassa luokassa kuitenkin myös murhamiehiä ja alkoholisteja." 

"Koulu on yhteiskunta pienoiskoossa."

Minusta tuli opettaja. Omaksi onnekseni ja oppilaitteni suruksi en ollut sen miehen haastateltavana, joka kysyi kaikilta, miksi he halusivat suuntautua opettajaksi. Jos nimittäin oli erehtynyt vastaamaan sen olleen unelma-ammatti jo pienestä asti, oli saanut välittömästi lähtöpassit.

Minä olisin vastannut niin, koska se on totta.

Tämän kesäloman alussa olen joutunut ensimmäistä kertaa tosissaan ajattelemaan sitä, miten totta haastattelussa antamani vastaus oikeasti onkaan. Heti ensimmäisenä lomapäivänä luin monien tavoin, miten 20-vuotias ja 17-vuotias nuori *) ovat epäiltynä murhasta ja törkeästä ryöstöstä. Jälkimmäinen heistä on vasta jokin aika sitten yläkoulusta päässyt.

Lapsi. Jonkun lapsi.

Mutta myös jonkun opettajan oppilas. Joku siitä joukosta, jonka näki tunnillaan kolme kertaa viikossa. Joku, jonka kanssa on teki yhdessä töitä, jonka kanssa kenties nauroi, jota ohjeisti ja jonka ainekirjoituksia luki ja korjasi seitsemännestä luokasta lähtien. Joku, istui tulevaisuuden kansanedustajan vieressä, tulevaisuuden terveydenhoitajan vieressä, tulevaisuuden kaupan kassatädin vieressä. Joku, joka oli koulussa monen kaveri.

Minun on ollut aivan hirveän vaikea suhtautua uutiseen, joka Etelä-Pohjanmaan Alavutta on ikävän koulunpäättäjäisjuhlinnan jälkeen ravistellut. Nuoria on syytetty ja epäilty vuorotellen, ja huhut ovat asettaneet joitakin hyvin epämiellyttävään asemaan. Ensimmäisissä uutisissa niin sanomalehdissä kuin televisiouutisissakin illan kulku ja jopa siihen osalliset olivatkin vielä hieman hukassa, mutta pääosin tapahtuma on kuitenkin ollut käsittämätön. Kauhea, turha, julma ja käsittämätön.

Uutinen on saanut pienellä paikkakunnalla kasvot, se on enemmän totta kuin mikään valtakunnallisen uutiskynnyksen ylittänyt uutinen koskaan.

Kun katson seuraavan kerran elokuussa uusia seitsemäsluokkalaisia, jo tuttuja kahdeksasluokkalaisia ja peruskoulunsa viimeistä vuotta aloittelevia ysejä, en haluaisi ajatella, millaisiin tulevaisuuksiin ryhmä jakautuu. En haluaisi kokea vastaustani todeksi.

Haluaisin pitää kaikki yhdessä koossa.




*) Toinen 17-vuotias vapautettiin tutkinnassa murhasyytteistä.