lauantai 1. syyskuuta 2012

Pakki päälle ja kreppiä hiuksiin

Olen tässä täyttänyt vuosia ja juhlinut luonnollisesti vuorokaudet sekä ympäri että läpeensä, tanssinut, laulanut ja juonut limsaa. Lahjapakettien avaamisessa on vierähtänyt aikaa tuntitolkulla ja vuosirenkaiden laskemisessa toinen mokoma. Ikinuori silti olen ja hentoinen kuin tuulessa taipuva pajunvitsa. Odotan, että elämänkokemus karttuu ja minulle määrätään haukannäöstäni huolimatta silmälasit. Olen tosin varma, että voileipä putoaa hillopuoli alaspäin ja pakkomielteeni silmälaseista palkitaan loppuelämän harmaakaihilla tai kertalaakista umpisokeudella. Lasi on puoliksi jne.

Ajankulu on tunnetusti näin elämän ehtoopuolelle kallistuttaessa huimaavaa. Jonnekin katoaa hetkessä vuosi, kaksi, viisi ja jopa kymmenen. Aina sitä odottaa perjantaita ja ahdistuu jo etukäteen sunnuntaista, jonka jälkeen alkaa arki. Kellot raksuttavat pelottavan nopeasti, biologiset ja digitaaliset, ranteessa ja kaapissa. Muistan vuosia sitten näkemäni piirretyn lastensadun, jossa poika sai maagisesti hypättyä aina siihen hetkeen, jonka toivoi seuraavaksi tulevan: siinä sitä mentiin pikakelauksella syntymäpäivistä jouluihin, lomiin ja karnevaalista toiseen. Eipä aikaakaan, kun pojasta oli tullut vanhus, jonka elämä oli hurahtanut ohi ja josta oli jäänyt suurin osa elämättä. Ohjelma oli aivan kauhea ja pelottelun huippu ja pitäisi lailla kieltää. Ymmärrän tietenkin tarinan opetuksen, mutta pitääkö sitä nyt tuolla tavalla järkyttää herkkää mieltä?

Myös tämä ajatus pistää lähinnä oksentamaan pöydälle:
This is your life, and it's ending one minute at a time. (Tyler Durden) 

Niinpä niin. Taas meni yksi, jota ei ikinä saa takaisin. Kohti hautaa tässä kuljetaan, reippain mielin rekkain alle, vettä sataa taas ja illalla menen syntymäpäiväjuhliin. Miltä sitä tuntuisi itse täyttää jo 60 vuotta ja asettaa loput minuutit janalle? Ei muuta kuin pakki päälle ja kohti villiä nuoruutta. Ymmärrän hyvin niitä vanhempia rouvia, jotka kulkevat Fiorellan lumipestyissä farkuissa ja kreppaavat hiuksensa. Minusta tulee sellainen.

3 kommenttia:

  1. Näinhän se on, hautaa kohti tässä kaikki mennään vaikka nuorena sitä kuvitteleekin vielä elävänsä ikuisesti (ja jotkut vanhemmatkin tuntuvat näin ajattelevan hehe) Onnea joka tapauksessa synttäreiden johdosta -jokaisesta syntymäpäivästä voi ajatella, että "olen onnekas kun sain elää jo tänne saakka" Loppukuusta tulee muuten minullekin tuo päivä... :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos teille molemmille! :) Kotiuduin juuri 60-vuotissynttäreiltä, ja kyllä se on niin, että juhlat ovat aina hyvä juttu. Nuorena, vanhana, siltä väliltä ja ilman syytäkin.

    VastaaPoista