maanantai 27. helmikuuta 2012

Käty-bileet!

Jostain kumman syystä minulle avautui tässä äkillisesti mahdollisuus muutamaan iltatuntiin ihan itsekseni eli törkeän hyvässä seurassa. Tai tunteja olisi toki niin monta, kuin tahtoisin viinitonkan kanssa valvoa, mutta eihän sitä nyt kovin myöhään kannata, jotta jaksaa aamulla herätä joogaamaan ja tekemään virkistävän hiihtolenkin lumisateessa. Siitä sitä saa voimia ja elämän evästä!

Olen niin tämän ansainnut. Seitsemän ja puolen vuoden raadannan jälkeen tämä on ehkä ensimmäinen kerta. Kyllä, säälikää vaan. Voin tanssia, laulaa tai lämmittää vaikka saunan. Äh, mitä turhia, sinne vain lauteille ja kylmä nakki käteen. 

Koska haluan korostaa sivistyneisyyttäni, kerron, että päivän velvollisuudet on hoidettu esimerkillisesti: olin tänään jälkipolven kanssa elokuvissa, sillä myös heitä pitää sivistää äitinsä jalanjäljille. Piilo-opetussuunnitelmassani korostetaan tietenkin erityisesti runoutta, kirjallisuusanalyysia ja korkeakulttuuria, joten luimme ensin aamulla Sodan ja rauhan loppuun ja lähdimme sitten matkaan. Täältä synkemmän sivistyksen kehdosta tarvitaan nimittäin pitkä siirtymätaival isommalle kirkolle, jotta tultaisiin fiksummaksi ja opittaisiin ihmisten tavoille. Laitoimme oikein farmarihousut ja kauluspaidat ylle, sillä ajatuksena oli myös ruokailla hampurilaisravintolassa. Oi, onnea, siellä oli pallomerikin! Lapseni ovat nyt niin täynnä tapakasvatusta, että yli läikkyy. Saavat sitten rehvastella kylänväelle oikein urakalla.

Risto Räppääjä oli paska, ja mietin siinä istuskellessani kahdeksan euron edestä maailmankaikkeuden tarjoamia suurempia elokuvahelmiä. Minun ja siskoni yksi lemppareista on Juha Veijosen, Samuli Edelmannin ja Outi Mäenpään Lomalla. Se vasta onkin paska, mutta silti juuri sellainen, että sen voi katsoa joka vuosi (pari kertaa) uudelleen ja eläytyä Mallorcan huimiin rantatunnelmiin. Oi. Lomalla ei silti mitenkään vedä vertoja Pretty Womanille, jonka olen nähnyt noin neljäkymmentä kertaa, ja joka on ehdottomasti universumin ja -salin paras romanttinen elokuva. Tästä en ala edes väitellä, joten turha esittää eriäviä mielipiteitä, deletoin ne samantien. Yhä edelleen nimittäin jännitän samoja kohtia kuin kymmenen vuotta sitten, ja Julia-huora on kaunis ja Richard rikas.

Hmm. Kävin Wikipediassa. Pretty Woman on kaksikymmentäkaksi vuotta vanha elokuva. Ei muuten mene läpi. Onneksi se on lähde, johon ei ole luottamista. Äikänopet ovat toivottavasti teitä niin ohjeistaneet.

Eräs toinen suosikeistani on eteläpohjalaisiin maisemiin keskittyvä Häjyt. Muistan, kun katsoin sen silloisen poikaystäväni kanssa samassa leffateatterissa, missä tänään Risto Räppääjän, ja ajattelin, että elokuva oli hyvä - mutta vain hyvä, ei erinomainen. Sittemmin olen perinnekasvatuksen ja murretietouden nimissä esittänyt siitä pätkiä ysiluokkalaisille noin kaksisataaviisikymmentä kertaa, ja olen sitä mieltä, että elokuva on nerokas. Myönnän kyllä, että Veijonen on huono, mutta Samuli ja vanhempi väki suoriutuvat kerrassaan loistavasti. Ja on siellä piilotettuna totuuden siemenkin: "Kummalliseksi menny tämä mailma: nuaret flikat jua viinaa ja raavaat miähet syä salaattia!"

Ja jos tänne saakka olette ihmetelleet, mitä otsikko tarkoittaa, niin menkää elokuviin ja selvittäkää itse. Kaikkea sitä kuulkaa oppii kahdeksalla eurolla.

9 kommenttia:

  1. Samaa leffaa kävin jälkikasvuni kanssa katsomassa (ja hampurilaisravintolassa myös) tänään, tosin kuudella eurolla per nenu. Leffa oli tarinaltaan edellisiä huonompi, mutta sekä minä että esikoiseni hymyilimme otsikollesi.

    VastaaPoista
  2. Kyllä, tarinaltaan oli huonompi, mutta RR:stä tulee muuten vaan niin hyvälle tuulelle: värimaailmakin on ihan erilaista kuin muissa lastenelokuvissa tms. Meidän lapsiin upposi kuin häkä, joten se kai riittää. :)

    VastaaPoista
  3. Kämäset tyttöjenbileet? Käsittämätöntä tykitystä-bileet? Käyrät tykit? Kävin tyrmässä-bileet? Mitä?!?!!

    VastaaPoista
  4. Käsityö-bileet???? Jatkan Anon linjaa, sillä minulla ei ole jälkikasvua joten RR ei ole mitään tuttua huttua. Ja voit olla varma, että EN mene katsomaan kun ei ole pakko. ;)

    VastaaPoista
  5. Ei tehty eilen käsitöitä, ellei nettikaupasta tilaamista lasketa käsityöksi. Kyllä siinä piti nimittäin monta numeroa luottokortista taas näpyttääkin. Anonyymi oli itse asiassa aika lähellä totuutta: käty-bileet tarkoittavat kämppä tyhjänä -bileitä.

    Loistava termi!

    VastaaPoista
  6. Voi surkeeta. Miksi minä tiesin tuon? Taidan hengata liikaa liian nuorten seurassa tai sitten käytän liikaa aikaa salakuunnellen postilaatikolla ohikulkevia teinejä...

    VastaaPoista
  7. Risto Räppääjä oli hyvä! Ainakin 5-vuotiaan seurassa nautittava, värikäs, leppoisa ja kerrankin 5-vuotiasta ei pelottanut liikaa. Eikä äitiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua häiritsi suuresti se, että lapsinäyttelijöiden repliikit olivat lähinnä yksisanaisia. Eikö nyt oikeasti muka parempaan pystytä? Siinä Venlassa onneksi oli jo vähän otetta ja tatsia!

      Poista