perjantai 7. lokakuuta 2011

Sitä saa, mitä tilaa

Olen jo pitkään haaveillut siitä, että saisin jäädä aamulla sänkyyn makaamaan. Ajatelkaa, miten idyllistä olisi jatkaa loikoilua lämpimän peiton alla, lukea vähän hyvää kirjaa, katsella boksilta suosikkiohjelmia ja syödä makuuhuoneessa eväitä (suklaavanukasta) pitkin päivää. Jossain välissä olen tainnut haaveilla myös siitä, miten ihanaa olisi laihtua kilo tai pari, mieluiten vaikka viisi.

Tällä viikolla toiveeni toteutui! Haltijatarkummini oli kerrankin kuullut hartaat toiveeni, joten hän kääri puhvihihansa ylös, heilautti taikasauvaansa ja ryhtyi töihin. Oikein ahkera hän olikin: keskiviikko alkoi päänsäryllä, joka osoitti reippaita yltymisen merkkejä lounasaikaan tultaessa. Sinnittelin kuitenkin salaatit, muusit ja kalapaistokset suuhuni, sillä koskaan ei tiedä, milloin syö viimeisen kerran tai tulee tulva, eikä ehdi ottaa säilykepurkkeja soutuveneeseen mukaan. Söin siis urheasti, ja hyvä niin, sillä olipahan sitten, mitä tunnin kuluttua antaa ylen.

Koko loppupäivän vaelsin haamuna sängyn ja vessan väliä, ja vaikka kauheasti kiinnostaisi paljastaa yksityiskohtia, olen sen verran ujo, etten pysty. Välillä makasin vessan matolla ja tein kuolemaa, välillä otin pienet tirsat makuuhuoneen matolla. Mikäs siinä lattialle heitetyn päiväpeiton nurkan alla oli lojuessa, kun huono oli joka tapauksessa - eivät siinä paljon liinavaatteet lohduta.  Lupasin Jumalalle, että jos tauti pian loppuisi, olisin ikuisesti kiltti, nöyrä ja muutenkin kiva. Liikoja ei kuitenkaan kannata mennä lupailemaan, sen tajusin. Tässä välissä on myös syytä huomioida, että kaiken kokemani tuskan kourissa minua lohduttivat suuresti juuri edellispäivänä laitetut ripsipidennykset, sillä oksentava nainen on kauneimmillaan, kun hänellä on mustat, pitkät ja kaartuvat ripset sekä vessassa konttausasennossa ja sopivassa valossa sädehtivät ripsitimantit.

Muistin kuolemaa tehdessäni myös, että jollakulla on joskus mennyt vielä huonommin. Varoituksen sana inhorealismista on nyt paikallaan, vaikka alla olevan linkin surkuhupaisaa kaupunkilegendaa lukiessa ei voi silti kuin nauraa. Varatkaa Tenat, elleivät ne ole housuissanne jo. Varmasti ovatkin.

Kliketi klik. Omalla vastuulla. 
http://personal.inet.fi/private/4you/kaupunki.htm

Ps. En laihtunut kuin kilon, mikä on äärimmäisen epäreilua. Kilon! Teen ehkä reklamaation.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti