Asiakas on aina oikeassa ja voi tukkia vaikka vessanpöntön

Jokainen meistä tykkää shoppailla silloin tällöin, mieluusti vähän useamminkin. Siinä on hyvä sauma paitsi ostaa kaikkea tarpeellista ja tuntea elävänsä, myös tarkkailla eri myyjien tapaa ottaa asiakas vastaan. Shoppailu on kivaa, kun myyjä ei vaikkapa vaatekaupoilla hyökkää ihan heti ja koko painollaan paitaan kiinni roikkumaan ja ole väkisin liian käytettävissä. Hirveän raskasta raahata esimerkiksi keski-ikäistä naismyyjää lattiaa pitkin perässään, kun toinen ei suostu päästämään irti. Paidanhelmakin siinä ikävästi venyy. Myyjän on luonnollisesti hyvä käydä kysymässä, tarvitaanko apua: ellei tarvita, niin pois siitä sitten pyörimästä sen jälkeen. Aina sitä jotain pinkan suoristettavaa löytyy, tai voihan sitä mennä vaikka hyllyn taakse leikkimään piilosta.

Joskus ihmisen on lähdettävä tekemään astetta isompia hankintoja, kuten vaikkapa lattia- ja seinälaattoja pesutiloihin. Silloin olisi oikein mukavaa, että saisi vierelleen asiantuntevan myyjän esittelemään vaihtoehtoja, sillä laattasarjoja on noin miljoona ja sävyjä toinen miljoona päälle - eikä hintoja puolissakaan. Siinä tulee nimittäin hirvittävän helposti ja ihan vahingossa valinneeksi kaupan kalleinta kultahippumosaiikkia, ja kyllähän sen tietää, että sitten käy oma mies hankalaksi. Kaikki on kuitenkin puuttuvan myyjän syytä. Miksei tullut ja kuskannut alelaarien kohdalle? Jotain vastuuta siihen kaupantekoon.

Mikä siinä asiakaspalvelussa voi olla niin vaikeaa? Eilenkin ensimmäisessä laattaliikkeessä myyjä istui tiskinsä takana koko ajan, vaikka olimme talon ainoita asiakkaita. Toisessa liikkeessä myyjä oli jo aktiivisempi ja kävi kahden minuutin ajan esittelemässä vaihtoehtoa, jonka hän itse valitsi. Sitten tulikin jo väsy, ja hän lähti tietokonepisteelleen lepäämään. Olimme liikkeessä noin kaksikymmentä minuuttia, jonka jälkeen sanoimme heipat. Kävin tosin kostoksi ensin vessassa ja kulutin törkeän määrän vessapaperia ihan piruuttani. Siitäs sai.

Minulla onkin kaikille kaupoille kuluttajan näkökulmasta pari totuutta:

1) Jos mukana on lapsia, ollaan tekemässä nopeita kauppoja. Lasten kanssa ei hengailla liikkeissä huvikseen tai kovin kauan. Ainakaan poikalasten. Eikä miestenkään.
2) Ihan kannattaisi vaikka tosissaan ainakin tarjota apuaan. Silloin voi saada jonkun ostamaan. Myyjä = henkilö, joka myy. Myyjä ei ole henkilö, joka pelaa tietokoneella. Paitsi jos on juuri ihan hirveän jännä kohta meneillään ja voi päästä etenemään seuraavalle tasolle. Pitää aina muistaa olla armelias ja ymmärtäväinen. 

Tämä kaikki pätee myös autokauppoihin. On melko turhauttavaa kuljeskella koko päivä miljoonan hehtaarin kokoisessa hallissa, jos ja kun ainoa lähestyminen on kiireinen ohi kävely ja huikkaus tyyliin "siinä olisi tytölle kiva mersu".  Sen verran ymmärrän, etten ole tyttö (vaikkakin ikäisekseni kovin nuorekas) eikä nissani ole mersu. Että hehe. Tosi hyvä juttu, kiitos ja hei.

Ihan vain tiedoksenne, autokauppiaat: Nainen ei mene autokauppaan huvikseen. Nainen menee sinne vain silloin, kun hänen pitää ostaa auto. Hänellä on rahat sitä varten ja hän haluaa kivan värisen.